Näytetään tekstit, joissa on tunniste 17. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 17. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. tammikuuta 2011

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo


Odotin, että Ylpeys ja ennakkoluulo on tylsä ja paska rakkausromaani, joka olisi yhtä vaikea lukea kuin venäläiset klassikot. Tuosta lauserakenteestakin voi päätellä, että odotukset ylittyivät reippaasti.

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo tarinaa Bennettin perheestä, jonka naapuriin muuttaa herra Bingley ystävineen. Tarjolla on niin kutsuja, uusia tuttavuuksia kuin uusia vihamiehiäkin.

Vaikka aihe on Anna Kareninamainen, on kirja siltikin noin miljoona kertaa parempi. Loistava kerronta, hra Bennetin sarkastiset heitot ja se, että jatkuvasti tapahtuu jotain, tekevät kirjasta mielenkiintoisen lukea.

Miulla ei nyt ajatus kulje yhtään, mutta on aika loistava kirja, vaikka miun onkin vaikea myöntää itselleni, että oikiasti pidin rakkausromaanista.

****

lauantai 19. kesäkuuta 2010

17. Jane Austen - Ylepys ja ennakkoluulo


Luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäisen kerran joskus seiskaluokalla, josta nyt on jo muutama vuosi. Silloin pidin kirjaa typeränä ja tylsänä enkä voinut ymmärtää miten joku voisi pitää sitä klassikkona. Tässäkin, kuten monessa muussakin kirjassa, toinen lukukerta antaa paljon enemmän ja mielipiteeni muuttui täydellisesti.

Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on kiistatta kirjailijan pääteos. Bennetin perheen tarinaa pidetään kaikkien nykyajan rakkasuromaanien esikuvana ja kirja onkin tuottanut myös suursuositun tv-sarjan ja vuonna 2005 valmistuneen elokuvan. (Elokuva tulee itseasiassa tänään telkkarista, jonka vuoksi luin kirjan tähän väliin.)

Ylpeys ja ennakkoluulo kertoo siis Bennetin perheestä, jonka elämä muuttuu kertaheitolla kun naapuriin muuttaa ihastuttava herra Bingley ja tämän varakas ystävä Darcy. Perheen hössöttävä äiti alkaa puuhaamaan tyttäriään hyviin naimisiin, herrasmiesmäisen isä Bennetin seuratessa huvittuneena vierestä. Viehättävän vastustamaton ja nokkelasanainen Elizabeth Bennet on kuitenkin se, jolle rakkaus valmistaa suurimman yllätyksen vuoden aikana.

Jotenkin ehkä se kolme vuotta, joka minulla on tämän kirjan edellisestä lukukerrasta vierähtänyt, on ehkä muokannut ajatusmaailmaani ja ymmärtämistäni, sillä huomasin pitäväni tästä kirjasta suuresti. Vaikutelmaan liittyy luultavasti myös se, että edellisellä kerralla minulla oli todella suuret odotukset näin suurta klassikkoa kohtaan, kun taas toisella kerralla en odottanut oikeastaan mitään muuta kuin tappavaa tylsyyttä. Huomasin, että kirjassa tapahtuukin oikeastaan koko ajan, ja että teksti ei ollutkaan niin vaikeaselkoista kuin kuvittelin. Kirjan maailma ja henkilöt olivat jotenkin mielenkiintoisempia. Romaanin henkilöt kuvattiin poikkeuksellisen rehellisesti ja korostettiin sitä, ettei kukaan ole täydellinen. Kirjan rakkasutarina sen sijaan oli todella vahva ja täynnä ylpeyttä ja ennakkoluuloja (ymmärsin nyt myös että mistä tuo nimi tulee). Kiinnitin myös huomiota 1700 -luvun käyttäytymiseen verrattaessa tähän päivään. Tuolloin oltiin todellakin muodolllisen kohteliaita kaikille, mutta sanottiin myös ääneen suurin osa mitä ajateltiin ja joitain sellaisia asioita toisille päin naamaa, jotka nykyään vain kuiskuteltaisiin selän takana tai ajateltaisiin yksinäisyydessä. Esimerkiksi isä Bennet totesi useamminkin kuin kerran, että hänen nuoremmat tyttärensä ovat vallan typeriä ja tässä asiassa tulleet ilmiselvästi äitiinsä.

Loppujen lopuksi täytyy siis sanoa, että pidin kirjasta todella paljon ja nyt ymmärrän miksi sitä pidetään klassikkona ja on tällekin listalle laitettu näin korkealle.

****

(P.S. Kannattaa lukea myös Karen Joy Fowlerin Jane Austen -lukupiiri. Kirja on tosi hyvä, mutta elokuva ei muistaakseni ollut oikein mistään kotoisin.)