Listan ulkopuolelta: John Irving - In One Person

Vihdoin ja viimein sain luettua John Irvingin In One Person, joka on ollut mulla kesken oikeastaan koko kesän. Luin kirjan siis englanniksi, enkä edes itse asiassa tiedä, onko sitä vielä edes käännetty suomeksi. Sanottakoon nyt näin heti, että kirja ei nouse suosikikseni kaikista lukemistani Irvingeistä. 

Kuten melkeimpä kaikki Irvingin romaanit, In One Person kertoo päähenkilönsä tarinan alusta melkeimpä loppuun. Muutenkin romaanissa on suuri osa Irvingin normaaleista maneereista: päähenkilö on miespuolinen, vähän eksyksissä oleva, kyseenalaistaa seksuaalisuutensa, päätyy kirjailijaksi ja ympärillä häärii omalaatuinen perhe. Wieniinkin päästää jälleen kerran. In One Personin päähenkilö on William "Bill" Abbot, joka viettää lapsuutensa ja nuoruutensa Vermontissa, First Sister -nimisessä paikassa. Yksinhuoltajaäidin poika tustuu kirjallisuuteen ja lukemiseen, ja etenkin paikallisen kirjastonhoitajaan, tulevan isäpuolensa avulla, ja tästä alkaa nuoren Billin tutustuminen klassiseen kirjallisuuteen ja tarinoihin, jotka sivuavat aihepiiriä "crushes on the wrong people". Koska aikakausi on Irvingille tyypillisesti 60-, 70-, ja 80-lukua, Billin taipumusta ihastua miehiin, ei katsota hyvällä pikkukaupungissa. Koska kirja käsittää niin pitkän ajan käsitellään siinä niin päähnekilön lapsuus ja nuoruus sisäoppilaitoksessa, opiskeluvuodet Euroopassa, ensirakkaudet sekä 80-luvun AIDS kriisi New Yorkissa. 

Kirjan aiheet olivat jotenkin vieraita itselle, joten kesti pitkään, että pääsin tarinaan niin sanotusti kiinni. Irving kirjoittaa asiat tapansa mukaan tarkasti ja moneen kertaan, ja pitkään odotin, että milloin tässä alkaa tapahtua. Oikeastaan vasta sitten kun tarinassa päästiin 80-luvulle ja New Yorkia ja hahmojen elämää ravisuttavaan AIDS kriisiin, alkoi tuntumaan siltä, että nyt tässä jotakin tapahtuu ja kirjalla on oikeasti jotakin sanottavaa. Vaikka kirja ei todellakaan kivunnut suosikki listalleni, on se taattua Irvingiä ja kuten jo aiemmin sanoin, toistaa paljon samoja aihepiirejä ja teemoja kuin kaikki aiemmatkin Irvingin kirjat. Jotenkin alkaa tuntumaan, että kaipaisin jo jotakin vaihtelua aiheisiin Irvingiltä. 

Mitä olen tehnyt viimeisen 7 kuukauden aikana?

Koska siitä on niin kauan kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Olen käynyt koulussa, baarissa, lenkillä, BodyPumpissa, töissä, kavereiden luona, mummolassa, kummitytön kanssa leikkimässä. Olen katsonut leffoja, O.C:t miljoonanteen kertaan samoin Roswellit ja Veronica Marsit, Netflixiin olen tullut riippuvaiseksi. Olen reputtanut melkein jokaisen tentin ja kurssin ja silti jotenkin kuin ihmeen kaupalla saanut kasaan 70 opintopistettä vähän yli kolmosen keskiarvolla. Olen lukenut pääsykokeisiin, käynyt pääsykokeissa ja pettynyt jälleen kerran omaan kykyyni päästä yliopistoon. Olen tienannut rahaa, kuluttanut rahaa ja viettänyt kesää kotona, poissa kaupungista. 

Vaikka olen huomannut mielummin viettäväni iltani katsomalla jotain sarjaa kuin lukemalla kirjaa, olen silti saanut aikaseksi lukea edes jotakin. Joskus keväällä kävin taas läpi Tuija Lehtisen tuotantoa, ja kerran ostin Suomalaisen kirjakaupan alesta Venla Hiidensalon Mediahuora nimisen kirjan. Odotin Mediahuoralta todella paljon, sillä mediasta ja journalismista kiinnostuneena odotin jotakin kovatasoista satiiria nykyajan mediayhteiskunnasta, mutta petyin. Kirja olikin harvinaisen sekava selitys muutaman päästään viallisen ihmisen kertomani, joista yksi nyt vain sattui olemaan toimittaja. Kyllä se Sotamies Svejkin oli tässä kerran taas työn alla, mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, luovutin. 

Toinen kirja jonka muistan viime aikoina lukeneeni oli Cecelia Ahernin Sateenkaaren tuolla puolen, jonka olen lukenut joskus aiemminkin. Kirja on siitä jännä, että se koostuu kokonaan kirjeistä, sähköposteista ja pikaviestikeskusteluista päähenkilöiden välillä. Päähenkilöt ovat Rosie ja Alex ovat olleet parhaita ystäviä lapsuudesta saakka, mutta elämä on vienyt heidät erilleen. He ovat kuitenkin pitäneet yhteyttä kaikki vuodet ja olleet mukana toistensa elämien mullistuksissa, niin iloissa kuin suruissakin. Syy miksi yhtäkkiä päätin tarttua tähän kirjaan uudestaan on se, että näin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan trailerin. Traileri vaikutti ainakin silti, että aion kyllä ehdottomasti mennä katsomaan leffan kunhan se joskus saapuu tänne asti. 

Nyt koko kesän ajan olen lukenut John Irvingin uusinta, In One Person, englanniksi tietysti, joka voi olla osasyy siihen, että olen vasta puolessavälissä. Jotenkin ei nyt ole vaan lähteny käyntiin sen kanssa. Nyt mulla on vielä tämä viikko töitä, jonka jälkeen olen kokonaiset neljö viikkoa ihan oikealla lomalla, jonka aikana aion tehdä kaiken mitä tänä kesänä pitikin tehdä: lenkkeillä, käydä salilla, ruskettua, lukea monta kirjaa, katsoa kaikki digiboksile tallennetut ja Netflixin omaan listaan lisätyt leffat, viettää aikaa kaveriden kanssa ja reissata. Katsotaan mitä näistä toteutan ja mitkä jäävät taas odottamaan ensi kesää. Toivottavasti luen ainaki yhden kirjan josta saisin kirjoitettua tänne. Mutta nyt en kuitenkaan sano, että "jatkossa postailen enemmän" vaan olen realisti ja sanon, että palaillaan taas puolen vuoden päästä. Loppuun vielä tän hetken suosikkibiisi, jonka tahtiin lähden nyt iltalenkkeilemään ja syöttämään hyttysiä. 

Välisarjan avioliitto ja muita kuulumisia

Alkaa olla jo aika tragikoomista tää mun blogin päivittely, postauksia parin kuukauden välein ja aina saa aloittaa selittelemällä, että miksi en on ole kirjoittanut. Noh, nyt olen kuitenkin syyslomalla ja sain vihdoin luettua John Irvingin Välisarjan avioliiton, josta jo silloin elokuussa kirjoittelin. Vähän oli kyllä ihmeellinen kirja, en oikein tykännyt. Enkä osaa sanoa siitä sen enempää, että miksi en tykännyt. En vaan tykännyt.

Mutta mitäs muuta? Aloitin tosiaan opiskelut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa elokuun loppupuolellaja samassa rytäkässä muutin kaupungin keskustaan omaan kämppään. Alkusyksy onkin sitten mennyt enemmän tai vähemmän (vähemmän) opiskellessa ja muussa opiskeljaelämän oheistoiminnassa.;) Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaisi kovasti lukea jotakin superhyvää kirjaa, mutta koska luonto ei ole antanut periksi aloittaa mitään uutta ennen kuin tuo Välisarjan avioliitto oli luettu, niin ei ole sitten tullut luettua muuta kuin sitä ja satunnaisesti muutama sivu koulukirjojakin. 

Nyt on kyllä sellainen olo, että haluaa oikeasti lukea jonkun hyvän kirjan joka veisi saman tien mukanaan, ja saisi ajatukset pois kaikista tylsistä ja arkisista asioista. Tuomas Kyrön Benjamin Kivi odottaa edelleen lukijaansa, samoin Irvingin uusin In One Person. Uutena lisäyksenä listaan sain Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotin, muutaman Nick Hornbyn sekä Donna Tarttin mielenkiintoiselta kuulostavan opuksen, Jumalat juhlivat öisin. Saa nähdä mikä näistä valikoituisi seuraavaksi uhrikseni. Olisihan se Sotamies Svejkin edelleen pahasti kesken, mutta voi olla että se palaa taas hetkeksi kirjastoon hengähtämään...

Long time no see...

Jaa, blogia on viimeksi päivitetty toukokuussa. Ja mikäs vuoden aika nyt on? No syksy. Elokuu pukkaa päälle ja kesä alkaa olla ohi. Tässä vaiheessa joku näsäviisas voisi kysyä, että mitä tapahtui sille aikomukselle lukea kesällä paljon kirjoja ja päivitellä blogia? Noh, aloitetaampa sitten pitkä ja tuskainen selittely...

Koska totuushan on se, näin 20-vuotiaana opiskelijana oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa kesätöihin! Siinäpä se aika sitten vierähtikin mansikoita myydessä. Vasta oli toukokuu ja vakaa aikomus lukea ja lenkkeillä koko kesä, mutta niin se vaan on elokuu ja molemmat on jääneet vähän retuperälle. Ja vaikka työt on tältä kesältä ohi, koulun alku häämöttää jo uhkaavana horisontissa... Pääsin tosiaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun International Business -linjalle opiskelemaan kevään yhteishaussa, ja vaikka kuinka iloinen olenkin opiskelupaikastani, aina se loman loppuminen ja koulun alkaminen vaan ahdistaa samalla tavalla. 

Mutta ihan nollille ei kirjasaldossa tänä kesänä ole onneksi jääty. Heti kesän alkuun luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Blogipostaus kyseisestä opuksesta on ollut tulossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt... Ehkä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan sen loppun. Gatsbyn jälkeen jatkoin (jälleen kerran) listalta löytyvää Sotamies Svejkiä. Tarinahan tässä taustalla on se, että olen muutamaan kertaan sitä aiemminkin yrittänyt jatkaa siitä mihin se edellisellä yrityskerralla jäi, mutta aina se vaan jää kesken ja palautuu kirjastoon odottamaan inspiraatiota. Jotenkin se vaan on niin tylsä ja puiseva, ettei jaksa kiinnostaa sitten mitenkään. Ehkä kohta taas yritän uudelleen. 

Keksittyäni, että lukemisesta ei todellakaan tule yhtään mitään jos en löydä kirjaa joka oikeasti veisi mukanaan, käännyin vanhan suosikkini Tuija Lehtisen puoleen. Vaikka olen suurimman osan hänen kirjoistaan lukenut useampaan kertaan, aina ne jaksavat viehättää ja viedä mukanaan. Mallitoimisto Pandoran ja Lumiruusun luin molemmat muutamassa päivässä. Löysimpä kirjastosta yhden sellaisenkin, jota en ollut aiemmin lukenut, nimeltään Tuhansien aamujen talo, joka on Lehtisen uudempaa tuotantoa. Vaikka armeija-aika onkin meidän perheessä aika ajankohtainen asia tällä hetkellä, en tuntenut juoneen samanlaista vetoa kuin aiempiin kirjoihin. 

Tällä hetkellä luvun alla on John Irvingin Välisarjan avioliitto, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut miksikään mestariteokseksi. Seuraavana vuorossa voisi olla hyllyssä odottavat Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, Irvingin uusin In One Person tai se surullisen kuuluisa Sotamies Svejk. Eiköhän tämä luku - ja kirjoitus innostus tästä palaa kun pääsen taas normaalin syksyarkeen kiinni!

Listan ulkopuolelta: John Irving - Oman elämänsä sankari

Oman elämänsä sankari kertoo Homer Wellsistä, orpopojasta, joka syntyy St. Clouds -orpokodissa, eikä koskaan tule adoptoiduksi. Kuuliainen Homer rupeaa orpokodin lääkärin Wilbur Larchin oppipojaksi. Larch kouluttaa pojasta melkein valmiin gynekologin tekemään Luojan työtä, vaikka Homer ei ole ikinä edes käynyt lukiota. Kun orpokotiin saapuu käymään nuoripari Candy ja Wally, Homer päättää lähteä heidän mukaansa katsomaan valtamerta ja jää sille tielle useammaksi vuodeksi. St. Clouds ja omalaatuinen tohtori Larch kaipaavat kuitenkin poikaa takaisin kotiin. 

Oman elämänsä sankari ei ole lukemistani Irvingeistä paras, mutta ei myöskään huonoin. Alku vähän takelteli, sillä tässä näkyy selvästi asia mikä on ominaista kaikille Irvingin romaaneille: henkilöiden historia selitetään tarkasti eikä mitään jätetä pois, mikä tuntuu paikoiten tylsältä ja turhalta. Toisaalta Irvingin henkilöt eivät koskaan tunnu vajailta tai puolitiehen ajatelluilta. 

Siinä mielessä Oman elämänsä sankari on erilainen, sillä siinä ei ole karhuja eikä käydä Wienissä. Aiheetkin poikkeavat hieman totutusta: abortti ja huumeidenkäyttö eivät ole asioita joita olisi muissa Irvingin romaaneissa käsitelty. Myös aikaan jolloin kirja on julkaistu (1984), ovat aiheet varmaan olleet erikoisia ja kiisteltyjä. 

Kuitenkin Oman elämänsä sankari kertoo siitä mistä esimerkiksi myös Garpin maailma, Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit kertoivat, eli perheestä. Homer Wellsillä ei ole sanan perinteisessä merkityksessä perhettä ollenkaan, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin kokoaa sen ympärillä olevista ihmisistä. 

Listan ulkopuolelta: John Irving - Ystäväni Owen Meany

Ystäväni Owen Meany on neljäs lukemani Irving, ja ehdottomasti kaikista ristiriitaisin. Kun Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma ovat molemmat tehneet minuun suuren vaikutuksen ollessaan hauskoja, sydäntäsärkeviä ja uskomattoman mielenkiintoisia, ja Neljäs käsi jätti jälkeensä pahan maun, Ystäväni Owen Meanyn luettuani en oikein tiedä mitä ajatella. 

Ystäväni Owen Meanyn kertojana toimii Johnny Wheelwright, jonka paras ystävä on pienikokoinen ja ihmeellisen puheäänen omaava Owen Meany. Johnny ja Owen kasvavat yhdessä ja säilyttävät ystävyytensä pitkälle aikuisuuteen, vaikka Owen aiheuttaakin tahatomasti Johnny äidin kuoleman, jota molemmat pojat rakastavat suunnattomasti.  Johnin ädin kuoleman jälkeen Owen julistaa olevansa Jumalan välikappale, joka tuntee oman kohtalonsa ja tarkoituksensa nuoresta iästään huolimatta. 

Aluksi kirja vaikutti sekavalta ja tylsältä, ja jätinkin sen ensimmäisella kerralla kesken. Tartuin siihen kuitenkin uudelleen pari viikko sitten ja kyllähän se jonkin ajan kuluttua jo vei mukanaan. Kirja kulkee kahdella (välillä useammallakin) aikavyöhykkeellä: nykyisyydessä, 1980-luvulla, jossa aikuinen Johnny asuu Kandassa, ja opettaa tyttökoulussa englantia ja muistelee vankkumatonta ystävyyttä Owenin kanssa, sekä 50- ja 60-luvuilla, jolloin Johnny ja Owen kasvavat aikuisiksi Kennedyn ja Vietnamin sodan aikoina. Kirjassa myös viitataan koko ajan ristiin rastiin sekä menneisiin että tuleviin tapahtumiin, joka sekoittaa lukijaa aina välillä. Kuitenkin kaikki aiemmat epäloogisuudet ja sekavuudet selviävät lukijalle pikkuhiljaa. 

Kaikki isäni hotellin -kirjassa ja Garpin maailmassa koukuttavana asiana ovat erittäin mielenkiintoiset ja epätavalliset henkilöt. Vaikka Owen Meany on kieltämättä omalaatuinen henkilö, ei siinä ole samanlaista vetovoimaa kuin esimerkiksi Jenny Fieldsissä tai  Franny Berryssä. Tämän kirjan henkilökaarti on myös huomattavasti suppeampi kuin muiden. Vaikka kaikkien kirjassa pelkästään kerran yhdellä sivulla esiintyvien henkilöiden historiat ja persoonallisuudet kerrotaan laveasti ja yksityiskohtaisesti, on tärkeitä henkilöitä vain kourallinen.

Kirjassa käsitellään paljolti myös politiikkaa ja uskontoa, mutta kuitenkin Ystäväni Owen Meanyn teema on koko elämän ja kuoleman kestävä ystävyys ja rakkaus, joka Johnnylla ja Owenilla on. Vaikka kirja onkin sekava ja sortuu turhan usein pitkästyttävään jaaritteluun eri uskonnoista tai merkityksettömien henkilöiden sukulaisuussuhteista, Ystäväni Owen Meany pitää kyllä otteessaan loppuun asti. Kirja on todella arvoituksellinen, sillä vaikka osa asioista sanotaan suoraan heti alkumetreillä yksityiskohdat paljastuvat vasta paljon myöhemmin. Arvoituksellisuutta tulee myös päällekkäinen kerrontatyyli; on pakko saada tietää miten ennneunia näkevälle Owenille loppujen lopuksi kävikään?

***

Listan ulkopuolelta: John Irving - Neljäs käsi

Neljäs käsi kertoo tv-reportteri Patrick Wallingfordista, joka eräällä juttukeikalla menettää vasemman kätensä. Wallingfordin maine naistenmiehenä ja katastrofijournalistina vaihtuu "leijonamieheksi", kun Intialainen sirkusleijona päättää napata Wallingfordin käden suorassa tv-lähetyksessä, miljoonien ihmisten edessä. Bostonilainen käsikirugi odottaa tilaisuutta tehdä maailman ensimmäinen onnistunut kädensiirto Wallingfordille, ensin pitäisi vain löytää sopiva käsi.

Kirjan neljä ensimmäistä lukua kertovat Wallingfrodin ja Zajacin elämistä ja kuinka he suhtautuvat kädensiirron odotukseen. Viides luku siirtyy kertomaan Doris ja Otto Clausenista, Wisconsonilaisesta pariskunnasta, jotka ovat Green Bay Packersien vannoutuneita faneja, ja ovat jo vuosia yrittäneet saada lasta. Pariskunta näkee leijonamiehen tapaturman televisiosta, ja vaimo saa miehensä lupaamaan, että Oton kuoleman jälkeen hänen vasen kätensä voidaan lahjoittaa Wallingfordille. Pitkä viides luku kertoo yhdestä päivästä Clauseneilla, jonka päätteeksi Otto vahingossa ampuu itsenä. Doris Clausen matkustaa saman tien miehensä käden kanssa Zajacin ja Wallingfordin luokse, ja pyytää Wallingfordia antamaa hänelle lapsen.

Neljäs käsi antaa alussa ymmärtää, että kirjassa on monia päähenkilöitä Wallingfordin lisäksi. Tohtori Zacajin elämästä kerrotaan pitkästi, samoin kuin Clauseneista. Puolenvälin jälkeen kirja kuitenkin keskittyy Wallingfordiin, hänen kuihtuvaan uraansa televisio journalistina sekä rakkauteen Doris Clausenia ja heidän poikaan, Otto Junioria kohtaan. Alku tuntui pitkän aikaa aika tahmealta kun siinä vain esiteltiin pitkästi henkilöistä ja tohtori Zajacin elämästä kerrottiin kaikki pienimmätkin yksityiskohdat. Sitten loppupuolella kirjaa Zajac vain mainittiin muutaman kerran.

John Irving Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma ovat ihan ehdottomasti lempikirjojani, ja Irving lempikirjailijoitani, mutta Neljäs käsi ei nyt aiheuttanut niin suurta iloa. Jotenkin koko kirja eteni tahmeasti, eikä oikein lukeminen innostanut.

**

P.S. Seuraavaksi pitäisi ottaa taas Decamerone ja historian kurssikirjat työn alle. Wish me luck!