Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhani Aho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhani Aho. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

39. Juhani Aho - Rautatie


Vuoden ensimmäinen kirja ja ensimmäinen postaus tähän blogiin ei ala hyvin: ei mulla ole tästäkään kirjasta mitään sanottavaa. Rautatie kertoo Liisasta ja Matista, joiden läheiseen kylään tulee rautatie, ja sitä pitää lähteä katsomaan.
Ihmeellistä kuinka jännittävä rautatie voi olla joidenkin ihmisten mielestä. Mutta niin kai se on ollut tuolloin. En lukisi kirjaa vapaaehtoisesti luultavasti ikinä. Ei muuta sanottavaa.

*

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

39. Juhani Aho - Rautatie

Ahon Rautatie kertoo Matista ja Liisasta, jotka eräänä päivänä saavat kuulla rautatiestä. Ensin he eivät ole uskoa moista keksintöä todeksi, mutta lähtevät sitten itse katsomaan.

Kirja oli mielenkiintoinen, perussuomalainen tarina. Se on alunperin ilmestynyt vuonna 1884. Minä luin 37:nnen painoksen, eli kirja on myös ollut suosittu.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen, ainakin yleissivistyksen vuoksi.

***