Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raymond Chandler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raymond Chandler. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. helmikuuta 2018

85. Raymond Chandler - Syvä uni

Tämä kirja minulla on ollut hyllyssäni jo vuosia. Olen aina toisinaan tarttunut siihen, takellellut 30-50 sivua läpi ja todennut, että ei pysty. Kirja on tuntunut sekavalta ja mitäänsanomattomalta, enkä ole saanut siitä minkäänlaista otetta. Nyt sitten minulta hajosi tietokone, joten minulle avautui oiva tilaisuus pakottaa itseni kirjan läpi. Tällä kertaa skippasin kokonaan kirjan alussa olleet alkusanat ja kirjoittajan historiikin. Luulen, että ne ovat aikaisemmin saaneet minut kyllästymään kirjaan, ennenkuin olen edes päässyt lukemaan varsinaista tarinaa. Tällä kertaa en kyllästynyt kirjaan ja se imaisi minut nopeasti maailmaansa.

Kirja kertoo yksityisetsivä Phillip Marlowesta. Hän on yksinasuva, komea ja klassinen dekkareiden päähenkilö. Naiset lakoavat hänen jalkoihinsa tämän tästä, mutta tämä mies ei luonteen lujuutensa ansiosta lankea, vaikkakin asiaan kuuluvasti pahaa tekee. Tämän tästä etsivän suusta kuullaan kommentteja, joista huokuu hänen sisukkuutensa ja epävarma rooli yksityisten työnantajien armoilla. Koska dekkareiden päähenkilöt ovat aina, on Marlowekin tällainen rettelöitsijä, joka kyllä hoitaa työnsä, mutta jos hänestä siltä tuntuu, hän noudattaa vain niitä sääntöjä, jotka hänen mielestään ovat oikeita.

Juoni on klassinen. Rikas setä palkkaa yksityisetsivän jäljittämään tyyppiä, joka yrittää kiristää häneltä rahaa. Yhtäkkiä ollaankin keskellä mitä eriskummallisempia yhteensattumia ja murhia. Vaikkakin minun tekee jostain syystä kirjoittaa tästä vähän sarkastisesti, niin kirja on loistava. Se on kirjoitettu vuonna 1939, mutta silti aika ajaton ja ymmärrettävä.

Yksi asia minua häiritsi tässä kirjassa. Tässä oli tosi paljon yhtymäkohtia Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan. Aina kun huomasin jotain, harhauduin miettimään sitä, että mitä kaikkea Millenium-kirjoissa tapahtuikaan, ja onko tarina oikeasti tosi lähellä tätä Chandlerin klassikkoa.

Ymmärrän, miksi tämä kirja on listalla, pakkohan sen on olla klassikko. Dekkareiden ystäville aivan täydellinen tärppi.

****

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

85. Raymond Chandler - Syvä uni


Kirja kertoo yksityisetsivä Phillip Marlow'sta, joka saa työtehtävän vanhalta herra Sternwoodilta, jolla on myös kaksi vaarallisen kaunista tytärtä.

Tästä nyt ei ole paljoakaan sanottavaa. Ihan ok, vähän sekava. En kuitenkaan ymmärrä miksi Syvä uni on laitettu tähän listaan. Aika mitäänsanomaton.


**